Kuvataiteilija Johanna Marsch (os. Tamminen)

Maalaan kuvia pääasiassa omasta arkisesta elämästäni, oman mielenkiintoni herättäneitä asioita ja yksityiskohtia jotka haluan tallentaa kuvaksi ja jakaa teosten katsojien kanssa.

Teosten aiheet ovat vaihtelevia, tosin isossa roolissa on tällä hetkellä kasvit ja kukat. 

Maalaan mielelläni oman puutarhani kasveja, viherkasvejani sekä lahjaksi saamiani kukkia jolloin teoksen kasvi ei ole mikä vain kasvi, vaan teoksen "malliin" liittyy oma tarinansa.

Teosteni materiaaleina käytän öljyvärejä, guassia, hiiltä, akryyliä ja akvarelleja, toisinaan myös aitoa lehtihopeaa, lyöntimetallia ja sekatekniikkaa. Teen myös grafiikkaa ja digitaalista taidetta. 

Olen opiskellut taidetta pitkään ja tutustunut vuosien varrella monenlaisiin tekniikkoihin elävänmallin piirtämisestä vanhojen mestareiden maalaustekniikkaan ja kaikenlaiseen siitä väliltä.

Aloitin taideopinnot jo vuonna 1989 Helsingin Taidekoulussa lastenryhmässä, ja vuosien varrella opiskelin lasten ja nuorten taideryhmässä Alfa-Art Taideoppilaitoksessa.

Vuonna 2008 valmistuin kuvataiteilijaksi käytyäni läpi Alfa-Artin kolmivuotisen taidekoulutuksen.

The subjects of my paintings are mostly based on my everyday life, sights and details that have piqued my interest which I wish to document on canvas and share with the viewers.

The subjects can vary, but lately I have been most inspired by plants and flowers.

I paint plants from my own garden, my indoor plants, and flowers received as gifts, which means that the subject is not just a plant but also has a story.

As materials I use oil paints, gouache, charcoal, acrylics and watercolours, sometimes also silver-leaf, gold and mixed media. I also do linoprinting, etching, aquatint, and digital art.

I've studied art for a long time and have gotten familiar with many techniques over the years, ranging from live model drawing to the old master's oilpainting-technique, and everything inbetween.

I begun my art-studies at Helsinki Art School in 1989 and then continued to study at the children's art-group at Alfa-Art School of Arts.

In 2008 I graduated as a Visual Artist from Alfa-Art School of Arts after 3 years of intensive studies.